Edistian fillaripajalla Espoon Kilossa kierrätetään ja huolletaan käytettyjä polkupyöriä. Pajan vetäjänä toimii Caj-Olof ”Putte” Plutén ja pyöriä kunnostavat kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat pitkäaikaistyöttömät. Edistian fillaripaja on toiminut pari vuotta ja sinä aikana sen läpi on kulkenut jo satoja menopelejä.

”Fillaripajan toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan mahdollistaa polkupyörä myös vähävaraiselle. Samalla tarjoamme asiakkaillemme mielekkäitä työtehtäviä”, kertoo Putte. Pitkäaikaistyöttömiä eli valmentautujia on pajalla ollut parhaimmillaan samaan aikaan 17. Tällä hetkellä pyöriä huoltaa seitsemän pajalaista. ”Valmentautujamme ovat viihtyneet pajalla. Palaute on ollut poikkeuksetta positiivista ja työ on koettu mielekkääksi”, toteaa Putte.

Myytävien, kunnostettujen pyörien hinnat alkavat parista kympistä. Halvimpia ovat lasten pyörät, 20 – 40 euroa ja aikuisten kunnostetun pyörän saa 30 – 100 eurolla. Hintaan vaikuttaa pyörän kunto, ikä, malli sekä kunnostuksessa käytetyt osat. ”Meille voi myös tuoda pyöränsä huoltoon”, Putte lisää. ”Perushuollon hinta on tällä hetkellä 40 euroa, jonka päälle tulevat osat”.

Toisen roska on toisen aarre

Edistian fillaripajalle tulevat pyörät ovat suurimmaksi osaksi pääkaupunkiseudun taloyhtiöiden siivoustalkoiden satoa eli pyörävarastoihin hylättyjä kulkineita, joille ei löydy omistajaa. ”Taloyhtiöistä tulee pyöriä kerrallaan 1 – 40 kappaletta”, kertoo Putte. ”Olemme mainostaneet palveluamme isännöitsijöille ja noutaneet pyöriä Espoon lisäksi myös Helsingin alueelta. Vanhimmat pyörät ovat olleet 60-luvulta ja uusimmat vaikuttavat lähes käyttämättömiltä, kuin suoraan kaupasta tulleilta”, miettii Putte.

Kun pyörä tulee fillaripajalle, se kunnostetaan ja käydään läpi kokonaan. Pajalaiset huoltavat ja tarvittaessa vaihtavat jarrut, vaihteistot ja ketjut. Myös romupyörät käytetään mahdollisuuksien mukaan varaosina. ”Teemme yhteistyötä Kuusakoski Oy:n kanssa ja romumetalli menee sitä kautta kierrätykseen ja saa uuden elämän,” lisää Putte.

”Pyörän tarvitsijat ovat löytäneet hyvin Edistian Fillaripajan. Emme ole mainostaneet myytäviä pyöriä, keväällä taisi olla yksi Facebook-postaus asiasta. Sana on siis kiirinyt puskaradion kautta. Pyörämyynnin kuumin sesonki on keväällä, jouduimme myymään hetken jopa ”ei-oota” kun emme ehtineet kunnostaa pyöriä kysyntää vastaavaan vauhtiin. Eniten meiltä kysytään lasten ja naisten pyöriä, sekä retro-pyöriä eli 70-80 -lukujen vaihteettomia, jämäköitä käyttöpyöriä”, Putte kertoo. ”Valikoima vaihtelee ja tällä hetkellä myytävistä pyöristä ei löydy listausta esim. netistä. Jos on pyörän tarve, helpointa on tulla piipahtamaan pajalle ja katsomaan mitä on tarjolla”, Putte neuvoo.

Vastaveto kertakäyttöyhteiskunnallle

Taloyhtiöiden varastoihin kertyy paljon romua, jota kukaan ei tunnusta omakseen. Tällaista tavaraa ovat myös polkupyörät. Kun polkupyörä todetaan hylätyksi, sen omistus siirtyy asukkaalta taloyhtiölle, joka voi päättää pyörän kohtalosta. Useimmiten pyöriä välivarastoidaan siivouksen jälkeen muutama kuukausi, ja jos kukaan ei ilmoittaudu pyörän omistajaksi, se menee joko kaatopaikalle, lahjoitetaan tai myydään.

Matinkylän Huolto Oy:n isännöitsijä Ari Aaltonen tekee yhteistyötä Edistia työelämän Fillaripajan kanssa jo toista vuotta. ”Tämä on vastaveto kertakäyttöyhteiskunnalle. Ennen isännöimieni taloyhtiöiden varastoista poistetut pyörät menivät suoraan jätelavalle ja siitä Ämmässuon kaatopaikalle. Taloyhtiöt joutuvat tyhjentämään tasaisin välein pyörävarastojaan ja yleensä ilman omistajaa jää 10 – 25 polkupyörää. Olen huomannut, että jos talossa on paljon vuokralaisia, myös pyörät jäävät jälkeen helpommin. On käsittämätöntä, miten hyvää tavaraa ihmiset hylkäävät!  Osa myös varmaan unohtuu muutossa.”

Nykyään Ari Aaltosen isännöimien taloyhtiöiden kaikki hylätyt pyörät noutaa Edistian fillaripaja. Myös osa muista Matinkylän Huollon isännöitsijöistä hyödyntää pajaa. ”Fillaripajan käyttö on meille tosi helppoa ja ei maksa mitään. Ilmoitan vain pajan vetäjälle, että pyöriä on noudettavissa ja he hakevat ne ilmaiseksi. Lisäksi on hyvä, että pyörät kierrätetään ja ne saavat uuden elämän. Aiemmin veimme tosiaan pyörät suoraan kaatopaikalle, josta aiheutui kustannuksia sekä kuljetuksesta että jätteenkäsittelymaksuista. Kierrätyksen lisäksi tässä on myös eettinen puoli, on hyvä, että pitkäaikaistyöttömillä ja kuntoutujilla on mielekästä tekemistä. Toisen roska on toiselle aarre. Järjestely toimii ja siitä hyötyvät kaikki!”

Lisätietoa: 

Edistia työelämä, työvalmennusjohtaja Pia Furu, 044 522 4571, pia.furu@edistia.fi
Edistia työelämä, valmentaja, fillaripaja Caj-Olof Plutén, 044 727 3438, caj-olof.pluten@edistia.fi

Fillaripajan valmentaja Caj-Olof ”Putte” Plutén ja pajalla kunnostettavia pyöriä.