Lapsilauma pelmahtaa metsästä ja kalareissulta mökin pihamaalle. Ohjelmassa on iltapäivän välipala. Vauhtia, ääntä ja energiaa riittää. Pojat esittelevät kalasaalistaan ja jättimäinen vonkale on päässyt harmittavasti karkuunkin. Palaute leiristä on osallistujilta liikuttavan yksimielistä. Kysymykseen ”Mikä leirillä on ollut parasta?” tulee vastaus kuin yhdestä suusta: ”Ihan kaikki! Me tullaan ensi kesänä uudestaan!”

Edistia järjesti kesäkuun alussa kaksi viiden päivän mittaista alakoululaisille suunnattua kesäleiriä Hanikan virkistyskeskuksessa Espoon Suvisaaristossa. Edistia, eli Espoon Diakoniasäätiö, hallinnoi, ylläpitää ja kunnostaa Espoon kaupungin omistamaa Hanikan virkistyskeskusta. Ensimmäiselle leirille osallistui 21 lasta, toisella osallistumismäärä oli 17. Mukana oli sekä tyttöjä että poikia, kantasuomalaisia ja maahanmuuttajalapsia. Leiriä markkinoitiin Edistia työelämän Facebook-sivulla sekä kouluille lähetetyllä esitteellä.

”Halusimme tarjota paikallisille lapsille rennon leirikokemuksen mummonmökkiolosuhteissa”, kertoo Edistian työvalmennuspalveluiden vastuuvalmentaja Liisa Rissanen. ”Päiväleirin ohjelmassa on ollut monipuolisia aktiviteetteja luonnossa: liikuntaa, kalastusta, pelejä, saunomista ja uimista. Monelle lapselle Hanikan mökkiolosuhteet, kuten ulkohuussi, meressä uiminen ja makkaranpaisto nuotiolla ovat olleet ennenkokemattomia elämyksiä”.

Edistia työelämän asiakkaat ovat pitkäaikaistyöttömiä ja osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan. ”Toimintaan osallistuvilla ei ole mahdollisuutta lomaan ja kun koulut loppuivat, monelle lastenhoidon järjestäminen päiväsaikaan oli haaste,” Liisa kertoo. ”Tarjosimmekin myös valmentautujillemme mahdollisuuden työskennellä leirillä ja ottaa omat lapset mukaan. Asiakkaiden lapsia leireillä on ollut 6 – 8 päivittäin. Lapset ovat osallistuneet ohjelmaan ja heidän vanhempansa ovat toimineet avustavissa tehtävissä mm. leirin puhtaanapidossa ja keittiössä. Lapsista on ollut kivaa, kun paikalla on paljon aikuisia,” miettii Liisa.

Leirin hinta on haluttu pitää edullisena. Viiden päivän mittainen ohjelmallinen päiväleiri maksaa 30 euroa. Hinnalla katetaan juuri ja juuri ruokakulut. ”Selvitämme parhaillaan, olisiko ensi kesäksi mahdollista saada jotain avustusta, jolla voisimme tarjota lapsille kokonaan ilmaiset leirit”, Liisa kertoo.

Leiri järjestyi opiskelijoiden avustuksella

Edistia sai leirin järjestelyihin apua kolmelta aikuisopiskelijalta Suomen Diakoniaopistosta ja Kanneljärven opistosta. Leirien suunnittelu ja toteutus hyväksytään osaksi opintoja. Opiskelijat mm. suunnittelivat leireille ohjelman, toimivat ohjaajina ja tekivät lisäksi turvallisuussuunnitelman.

Kakkosleirin vastuuvetäjä Christian Paatela opiskelee parhaillaan nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi Suomen Diakoniaopistossa. Suunnitelmissa on valmistua joulukuussa. ”Järjestimme vuosi sitten keväällä Edistian henkilöstölle myös opintoihin sisällytetyn virkistyspäivän ja yhteistyömme lähti siitä”, Christian kertoo. ”Asun itse Soukassa, joten Hanikka ja sitä ympäröivät maastot ovat minulle tuttuja”.

”Hanikka on tosi idyllinen paikka ja säätkin ovat suosineet meitä. Olemme lasten kanssa kiertäneet mm. Hanikan luontopolun, pelanneet metsägolfia, askarrelleet, narranneet kaloja, saunoneet ja uineet” Christian summaa. ”Olemme myös harrastaneet valo- ja videokuvausta. Leiri huipentui Hanikan Haltija-seikkailupeliin. Lapset etsivät leirin ajan salakirjoituksella kirjoitettuja viestejä. Vihjeet johdattivat viimeisenä leiripäivänä aarteen luo. On ollut hienoa huomata, että kännykkä on lapsilta leirin aikana unohtunut. Puitteiden tai ohjelman ei tarvitse olla mitään luksusta, riittää kun on kivaa tekemistä”, Christian miettii.

Lisätietoja:

Edistia työelämä, työvalmennusjohtaja Pia Furu, 044 522 4571, pia.furu@edistia.fi
Edistia työelämä, vastuuvalmentaja Liisa Rissanen, 044 727 3429, liisa.rissanen@edistia.fi
www.edistia.fi/hanikka

Leiriläiset laativat itse yhteiset pelisäännöt.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jutun pääkuva: Antti Mansikkamäki