Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) ehdottaa vuonna 2020 noin 1,53 miljoonan euron tukea toiminallemme. Avustukset kohdistuvat mielenterveyskuntoutujien ja muiden erityistä tukea tarvitsevien kurssi- ja ryhmätoimintaan sekä tukiasuntojen hankintaan.

Käynnistimme Edistian toimintakeskus Oodin vuoden 2018 alussa. Tarjolla on maksuttomia, vaihtuvia kursseja mielen ja kehon hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi tarjonnassa on jatkuvia ryhmiä kuten kädentaito- ja kuvallisen ilmaisun ryhmät sekä erilaisia keskusteluryhmiä. ”Asiakkaat ovat löytäneet Toimintakeskus Oodin ja kuukausittain kävijöitä on ollut lähes 150”, iloitsee Edistia-konsernin toimitusjohtaja Pia Harju-Autti. ”Hienoa, että tekemämme työ koetaan arvokkaaksi ja pystymme ehdotetun avustuksen turvin jatkamaan toipumista ja kuntoutumista tukevaa toimintaa myös ensi vuonna,” hän jatkaa.

Lisäksi STEA ehdotti avustusta uusien vuokrattavien tukiasuntojen hankintaan pääkaupunkiseudulla. ”STEAn tuen avulla hankimme 20 uutta tukiasuntoa. Maksamme itse puolet asuntojen hinnasta ja toisen puolen katamme avustuksella,” Harju-Autti selventää. Edistian kohtuuvuokraiset asunnot, eli Edistia-kodit, on tarkoitettu asunnottomille tai asunnottomuusuhan alla oleville, vankilasta vapautuville, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä henkilöille, joille oman kodin saaminen on muuten vaikeaa. Kun uudet hankinnat on tehty, Edistia omistaa ja jälleen vuokraa noin 150  tukiasuntoa. Edistia-kodit ovat lähinnä yksiöitä ja pieniä kaksioita, mutta joukossa on myös perheasuntoja.

Lisätietoa:

Edistia-konserni, toimitusjohtaja Pia Harju-Autti, pia.harju-autti@edistia.fi, 040 770 7793
http://avustukset.stea.fi/