Lähde kanssamme kehittämään jotain ihan uutta! Olemme käynnistäneet vuoden 2022 alusta espoolaisille nuorille tarkoitetun asumisyksikön toiminnan. Ensimmäiset asukkaat ovat jo tulleet ja työntekijäporukkamme on muuten kasassa, mutta vielä yksi ohjaaja puuttuu upeasta tiimistämme! 

Friisinmäen asuntojen asukkaat ovat iältään 18-29-vuotiaita ja asumista on mahdollista jatkaa kohteessa 35-vuotiaaksi asti. Friisinmäen yksikössä on 35 asukaspaikka ja se työllistää reilut viisi ohjaajaa. Nuoret asuvat omissa erillisissä yksiöissään, lisäksi kiinteistössä on myös yhteisiä tiloja, joissa vietetään yhteistä aikaa. Yksikön henkilökunta on paikalla arkisin klo: 8-20 ja lauantaisin klo 10-18. Yksikön asukkailla voi olla monenlaista taustaa esim.: asunnottomia, maahanmuuttajia sekä mielenterveys- ja päihdetaustaa.

Ykköstavoitteemme on nuoren kuntoutuminen. Sinä ohjaajana tuet nuoren osaamista ja taitoja sekä etsit tapoja vahvistaa hänen itsetuntoaan ja voimaantumistaan. Harjoittelet nuoren kanssa itsenäiseen asumiseen ja elämiseen liittyviä asioita mm. ruoanlaittoa, kodinhoitoa ja talouden hoitoa.  Lisäksi tarjoamme nuorelle fyysiseen terveyteen liittyvää infoa, mahdollisuuksia toteuttaa itseään, liikuntaa, tekemistä ja toiminnallisuutta.

Toimintamme perustuu toipumisorientaation (recovery) viitekehykselle. Toipumisorientaatiossa painottuvat asukkaan voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys.

 Mitä edellytämme sinulta:

  • Koulutusvaatimus: sosionomi AMK tutkinto
  • Työkokemusta alalta vähintään yksi vuosi.

Eduksi katsomme:

  • Kokemusta nuorten kanssa työskentelystä ja kotiin vietävistä palveluista.
  • Kokemusta moniammatillisesta verkostotyöstä

Henkilönä olet:

  • Olet läsnä ja kohtelet ihmisiä arvostavasti.
  • Joustava tiimityöskentelijä ja pystyt myös itsenäiseen työskentelyyn.
  • Uskallat kokeilla ja kehittää uutta.
  • Uskot, että jokaisen on mahdollista saavuttaa unelmansa.

Työsuhde on vakinainen, palkka yksityisen sosiaalialan TES, koulutuksen ja työkokemuksen mukaan. Peruspalkka on G22 + tehtäväkohtainen lisä. Työntekijämme saavat käyttöönsä myös hyvinvointirahaa (ePassi).

Kuulostaako sinun näköiseltäsi tehtävältä? Hae heti!

Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen rekrytointi.eedi@edistia.fi 28.1.2022 klo 16.00 mennessä. Kirjoita viestisi aihekenttään hakemasi tehtävän tehtävänimike. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Lisätietoja