Haemme kahta siivousalan ammattilaista pitämään huolta Kilonkallion tilojemme siisteydestä. Työ sisältää yleisten ja asiakastilojen siivousta käsi- ja konemenetelmin. Lisäksi toiseen tehtävään kuuluu esihenkilötyötä. Siivouksen esihenkilö ohjaa siivouksen työnjakoa, huolehtii puhtaanapitoon liittyvistä tilauksista sekä rekrytoi ja perehdyttää mahdollisia uusia työntekijöitä.

Toivomme, että sinulla on:

  • siivousalan koulutusta ja työkokemusta
  • esihenkilön tehtävässä muutama vuosi alan työkokemusta, esihenkilökokemus lasketaan eduksesi
  • iloinen palveluasenne.

Työssäsi tarvitset hygieniapassia. Edellytämme työntekijöiltämme tartuntatautilain § 48 a mukaista koronarokotesuojaa.

Muutama tärppi työstä:

  • Tarjoamme vakituisen työsuhteen, kilpailukykyisen palkan ja mahdollisuuden ammattitaitosi kehittämiseen merkityksellisen työn parissa.
  • Työ voi olla sopimuksen mukaan kokopäiväistä tai osa-aikaista.
  • Työn aloitus voi olla joustavasti syksyn aikana, kuitenkin viimeistään lokakuun alussa.
  • Hyvinvointietuna ePassi Flex, jota voit käyttää laajasti liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluihin.
  • Meille on helppo tulla myös julkisilla.
  • Bonuksena saat mukavat työkaverit ja kannustavan työyhteisön!

Lähetä hakemus!

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen 19.8.2022 mennessä rekrytointi.siivous@edistia.fi. Muista myös kertoa hakemuksessasi, kumpaa tehtävää haet ja toivotko koko- vai osapäiväistä työtä.

Jos CV:si on helposti käsillä, lähetä sekin. Mutta ellei CV:tä ole juuri nyt, ei se estä lähettämästä hakukirjettä.

Saa soittaa!

Kiinteistöpäällikkö Meri Visantin tavoitat soittamalla p. 044 727 3414. Soittoajat ovat: 9.8 klo 12-14, 10.8 klo 9-11, 12.8 klo 12-14, 15.8 klo 12-14 ja 18.8 klo 9-10.

Soita Merille ja voitte yhdessä pohtia, olisiko Edistia sinulle sopiva työpaikka.

Vielä hiukan meistä:

Olemme Edistia-konserni, suomalainen yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja ja yhteiskunnallinen toimija. Toimimme hyvän elämän ja paremman huomisen puolesta. Olemme jo viidenkymmenen vuoden ajan toimineet elämässään tukea tarvitsevien ihmisten hyväksi. Tarjoamme koteja, tukea asumiseen ja elämänhallintaan sekä edistämme asiakkaidemme työllistymisen mahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Toimintamme piirissä ovat mm. mielenterveyskuntoutujat, työttömät, asunnottomat ja kaikki ihmiset, jotka tarvitsevat tukea elämäntilanteeseensa. Tänä päivänä meillä työskentelee lähes sata ammattilaista edistämässä elämää paremman huomisen puolesta.

Edistian Kilonkallion kiinteistössämme asuu 87 mielenterveyskuntoutujaa, joita tukee ympäri vuorokauden reilut 40 ammattilaista. Kiinteistössä on myös oma osasto ikäihmisille. Asukkaamme asuvat ryhmäkodeissa, joissa jokaisella asukkaalla on oma huone ja sosiaalitilat. Asukkaiden käytössä on myös yhteisiä tiloja kuten ruokala, saunatilat sekä kuntosali. Lisäksi tuotamme kiinteistössä työllisyystoimintaa pitkäaikaistyöttömille sekä kaikille avointa valmennus- ja kurssitoimintaa. Edistian työntekijöille kiinteistössä on myös hallinnollisia työ- ja kokoustiloja.