Edistian vaalipaneelissa oli edustettuna seitsemän puoluetta, joita edustivat Habiba Ali (SDP), Henrik Vuornos (Kokoomus), Pia-Lisa Sundell (RKP), Saara Hyrkkö (Vihreät), Antero Laukkanen (KD), Mari Rummukainen (Vasemmistoliitto) ja Sara Saramäki (Keskusta). Paneelin juontajana toimi valovoimainen mediapersoona Peter Nyman.

Edistian Työvalmennuspalvelujen tiloihin Espoon Kiloon oli paneelia kuulemaan kokoontunut täysi salillinen yleisöä mm. Edistian valmentautujia ja muita asiakkaita. Lisäksi suoraa Facebook-striimiä seurasi arviolta 100 henkeä. Monikulttuurinen yleisö seurasi keskustelua kiinnostuneena ja osallistui siihen myös omilla kysymyksillään. Kysymyksiä kuultiin suomeksi, ruotsiksi ja somaliksi.

Vaalipaneelin pääteemoiksi nousivat Edistialle tärkeät aiheet: perustulo ja aktiivimalli, keinot asunnottomuuden vähentämiseen sekä kuntouttava työtoiminta. Varsinaista vastakkainasettelua tai valtavia mielipide-eroja ei mielenkiintoisessa paneelissa kuultu. Sen sijaan kaikki panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että Edistian tekemä työ yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien puolesta on erittäin tärkeää.

Kiitos panelisteille, juontajalle sekä yleisölle!