Edistia Työelämä on järjestänyt työnhakuvalmennusta yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa elokuusta 2018. Alkuun valmennus oli kahtena päivänä viikossa ja suunnattu alle 29-vuotiaille nuorille. Sana hyvin toimivasta valmennuksesta kiiri, ja kun TE-toimisto halusi hankkia uravalmennusta omille myös asiakkailleen, ikärajasta luovuttiin ja toiminta laajeni nelipäiväiseksi.

Valmennuksissa on laitettu osallistujien CV:t ja muut työhakemusasiakirjat kuntoon, harjoiteltu työhaastattelutilanteita sekä haettu opiskelu- ja työpaikkoja valmentajan avustuksella. Lisäksi asiakkaita on tuettu osallistumaan samoissa, Vantaan kaupungin tiloissa järjestettäviin rekrytilaisuuksiin.

Edistian valmennus on koettu tarpeelliseksi ja se saa osallistujilta erinomaiset arviot. Työnhakuboostiin osallistuneilta nuorilta kerätyn palautteen perusteella 85% vastaajista kokee palveluun osallistumisen hyödylliseksi.

Myös avoimet palautteet olivat erinomaisia. Alla muutamia asiakaspalautteita:

  • Ystävällistä ja asiantuntevaa henkilökuntaa.
  • Tulin viilaamaan CV:tä ja sain siihen kaiken tarvittavan avun. CV tuli valmiiksi ja sain hyvän uuden työkalun sen tekemisen avuksi.
  • Kyllä täällä oli hyvää ja minä haen oppisopimus. Kiitos teille!
  • The volunteer was so nice and helping.
  • Erittäin hyödyllinen, on erinomaisia työntekijöitä, ketkä välittää ja auttaa sua ongelmissasi loppuun asti. Tämä motivoi enemmän ensinnäkin minua ja rupean ehdottamaan tätä muille nuorille työnetsijöille.
  • Sain tosi hyvin apua. Mukavia työntekijöitä. Tavoitteeni oli päästä eteenpäin ja nyt on hyvä olo, sillä sain asioita hoidettua. Suosittelen vahvasti varsinkin nuorille. Jos tuntuu siltä, että olet hukassa, etkä saa asioita hoidettua ja tarvitset apua.

Valmennukseen osallistujilla hyvin erilaiset taustat

”Tuen tarvitsijoita on Edistian työnhakuvalmennuksissa käynyt puolentoista vuoden aikana arviolta 1500,” kertoo valmentaja Matti Stén. ”Osalle on riittänyt kertakäynti, mutta toisten kanssa uutta suuntaa mietitään pidempään. Mukana on ollut sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia. Koulutustaustat ovat moninaisia: osalla on vain peruskoulun päättötodistus, toisilla jopa yliopistotutkinto. Opiskelu- ja työpaikan etsimisen lisäksi on myös etsitty suuntaa elämälle, tehty ammatinvalintatestejä ja mietitty yhdessä vaihtoehtoja. On ollut hienoa olla todistamassa, miten motivoituneita osallistujat ovat! Onnistumiset ovat myös valmentajan työn suola!” miettii Matti.

Edistian työnhakuvalmennus jatkuu Vantaalla jouluun saakka. Vielä ehdit mukaan!

Haetko töitä? Mietitkö, mitä lähtisit opiskelemaan? Haluatko löytää uuden suunnan elämällesi?

Maanantai klo 12 – 15
Urapolku. Avoin kaikille, jotka tarvitsevat työllistymistä tukevia palveluja.
Valmentajat Matti Stén ja Petteri Taskinen.
Osoite: Vernissakatu 1, 01300 Vantaa

Tiistai klo 12 – 15
Urapolku. Avoin kaikille, jotka tarvitsevat työllistymistä tukevia palveluja.
Valmentajat Matti Stén ja Petteri Taskinen.
Osoite: Vernissakatu 1, 01300 Vantaa

Keskiviikko klo 13 – 16
CV-boosti, alle 29-vuotiaille nuorille.
Opi tekemään hyvä CV! CV-boostissa saat opastusta myös visuaalisen tai video-CV:n tai muun erilaisemman CV:n tekemiseen.
Valmentajat Matti Stén ja Petteri Taskinen.
Osoite: Lummetie 2, 01300 Vantaa

Torstai klo 13 – 16
Työnhakuboosti, alle 29-vuotiaille nuorille.
Miten tehdään juuri hakemaasi työpaikkaan räätälöity hakemus? Tilaisuus on sinulle, jos sinulla on jo työnhakuusi sopiva CV olemassa. Lisäksi voit harjoitella haastattelutreenissä, miten vakuutat työnantajan haastattelussa.
Valmentajat Matti Stén ja Petteri Taskinen.
Osoite: Lummetie 2, 01300 Vantaa

 

Lisätietoa työnhakuvalmennuksista:
Vastuuvalmentaja Hanne Hento, 044 727 3425
Valmentaja Matti Stén, 044 725 4603
Valmentaja Petteri Taskinen, 044 727 3428

Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@edistia.fi